10.3.2010

Näyttelykausi avattiin menneenä viikonloppuna Kerimäellä. Enkkuja oli ilmoitettu yhteensä 22 kpl ja junnu-uroksia oli neljä. EH:ta lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Manun käyttäytymiseen en ole täysin tyytyväinen. Oli kaverissa taas kerran vauhtia enemmän kuin olisi tarvinnut ja kehässä hypähdeltiin välillä kaikki tassut ilmassa. Hyvää kokemusta saatiin ja arvostelun mukaan poika on kehittynyt viime elokuusta oikein mukavasti. Seuraavan kerran meidät näkee kehässä 27.3.

——————————————————————————————

19.12.2009

Pitkä tovi on vierähtänyt edelisestä päivityksestä.  Paljoa ei ole tapahnut tällä välillä mutta jotain pientä kuitenkin. 6.10.2009 tehtiin Manun kanssa eläinlääkärikäynti nenäpunkkiepäilyn vuoksi. Strongholdit saatiin ja niiden avulla loppui niiskuttelu. Kerkesin jo hieman säikähtää, sillä Santtu-cockerin nenävaivat olivat vielä tuoreessa muistissa. Muutaman viikon puistoilutauko ja liukset niskaan ja Manu oli terve poika taas.

Isänpäivänä osallistuttiin Pohjois-Karjalan Seurakoirat (POKS) ry:n mätsäriin. Odotukset eivät olleen korkealla, joten Manun käytös yllätti täysin. Poika oli varsin rauhallinen kaikesta odottelusta huolimatta ja kehässä esiintyi varsin nätisti. Ravaaminen edelleen aiheuttaa päänvaivaa (handlerille), sillä Manu innostuu vauhdin lisääntymisestä kovin. Lopputulos JUN PUN3 oli oikein mukava lopputulos päivälle.

Tulevaa vuotta olen näyttelyiden osalta suunnitellut vähän; näyttelykausi avataan 27.3.2010 Pyhäselässä ja seuraavaksi mennään Puumalaan 2.5.2010. Muita näyttelyitä en ole suunnitellut. Katselen rauhassa miten poika kasvaa ja kehittyy. Noista kahdesta ryhmiksestä lähdetään hakemaan vain hyvää kokemusta.

Tällä hetkellä kaikki treenaukset ovat varsin vähissä. Manu on kuitenkin selvästi rauhoittunut ja “aikuistunut”. Manun kanssa käydään viikoittain (parhaimmillaan useita kertoja viikossa) koirapuistossa, jossa se saa juosta minkä koivistaan pääsee ja samalla touhuta koirakavereitten kanssa.

15.9.2009

Pienoisesta näyttelypettymyksestä on toivuttu ja seuraavan kerran suunnataan näyttelyihin viimeistään 2.5.2010 Puumalan ryhmänäyttelyyn. Mahdollisesti jo aikaisemmin, mutta sen näkee sitten talvella.

Nyt Manulla menossa hyvä kasvunvaihe ja kuukauden aikana poika on kehittynyt huimasti. Käytöksessä on tapahtunut myös miehistymistä ja välillä melko suurtakin ongelmaa on aiheuttanut murrosikäisen sydänsurut naapurin narttujen perään. Että osaakin olla ärsyttävää kuunneltavaa/katsottavaa, kun koira vinkuu, jahtaa häntäänsä kuin viimeistä päivää ja nuolee itseään jatkuvasti. Uutena on tullut myös sisälle merkkailu esim. uuden lelun saatuan. Kaunis lammikko tulee (yleensä matolle), kun ihminen kävelee vahingossakaan liian läheltä.
Lenkeillä perustottelevaisuus on välillä hyvin unholassa. Kauniisti hihnassa kulkeminen on suorastaan mahdotonta aina välillä ilman kuonopantaa.

Tottistreenit ovat olleet pienellä tauolla sekä koiran keskittymättömyydestä kuin myös omistajan koulu-/työkiireiden vuoksi. Seuraamisen alkeet ovat unohtuneet tyystin, mutta noudon on Manu melko hyvin oppinut. Vielä on noudossa työtä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa koko ajan. Jospa ne taipparit onnistuisivat ensi vuonna?

16.8.2009

Joensuun näyttelyviikonloppu takana. Lauantaina tiukka ruotsalaistuomari ja tuloksena H, ihan ok arvostelulla. Manu oli todella malttamaton, liekkö häirinnyt toinen koira (Terho-veli) samassa häkissä?

Sunnuntaina enkut arvosteli Elena Ruskovaara ja tuloksena taas H. Eniten sanomista tuli malttamattomista liikkeistä. Manu liikkui kehässä huolimattomasti, mutta käyttäytyi muuten edellispäivää rauhallisemmin. Nyt poika jää kasvutauolle ja seuraavan kerran meitä näkee kehässä mahdollisesti ensi vuoden puolella. Missä vaiheessa vuotta, sitä ei voi vielä tietää.

11.8.2009

Elonkuun puolelle käännyttäessä Manu aloitti virallisen näyttelyuransa Punkaharjun ryhmänäyttelyssä 1.8. Enkkuja oli ilmoitettu yhteensä 5 kappaletta ja Manun kanssa samaan aikaan kehässä oli yksi junnu-uros. Tyytyväinen olen päivään, kuumasta säästä ja pitkästä odottelusta huolimatta Manu käyttäytyi kehässä mallikkaasti ja saikin mukavan arvostelun, ollen JUN EH2.

Jäimme näyttelyn jälkeen n. viikoksi “lomalle” mökille (ja tulihan sitä reissattua myös mm. Puumalassa ja Uukuniemellä). Nyt Manu ui varmasti ja noutaa hyvin ja hieman kauempaakin. Kesän tavoite saavutettu! Lisäksi kävin tekemässä yhden verijäljen, mutta koira oli liian väsynyt sen huolelliseen suorittamiseen.  Olisihan ne taipparit voineetkin mennä jo tänä syksynä läpi, mutta meidän osalta se siirtyy ensi syksyyn (toivottavasti).

29.6.2009

Niin se vaan on jo kesäkuu lopuillaan. Manun kanssa ollaan treenattu enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Noudot ovat tällä hetkellä suurin ongelma. Manu kyllä noutaa, mutta ei tuo noudettavaa esinettä (dami/riistapukki/lelu) minulle vaan aloittaa älyttömän ärinähyppypomppujuoksu-leikin, kun yritän saada sitä tulemaan luokseni. Johtajuusongelmaa? Muuten kaikki sujuu oikein mukavasti, mutta nuo noudot aiheuttaa päänvaivaa. Tänään keksinkin ottaa mukaan jälkiliinan ja sen avulla vedin Manun puoliväkisin luokseni. Työtä riittä vielä, mutta toisaalta Manu on aina ollut nopea poika oppimaan. Toinen opetusurakka on saada Manu uimaan. Sujuvasti se kahlailee, mutta kiire tulee rantaan, kun maha kastuu.

Uutta on myös luonteen muutos, mikä on tullut yhä selvemmin näkyviin viimeisen kuukauden aikana. Pojasta alkaa kehittyä mies ja sen myös huomaa. Viimeksi tänään raviradalla ollessa Manu otti ja läksi omille teilleen ja perään kun menin, oli poika seisoskelemassa alaparkkipaikalla, jossa aivan vieressä kulkee autotie! Kyllä se käskystä tuli luokse, mutta yhä rohkeammin poika lähtee omille teilleen. Myös jänistä on poika lähtenyt raviradalla ajamaan ja hävinnyt joksikin aikaa kokonaan näkyvistä ja kuuluvista. Onneksi se oli tajunnut itse mennä pääkatsomolle mammaa odottelemaan.

Manu juhannuksena

1.6.2009

Kesä tulla tupsahti ja helteet myös. Vietettiinkin toukokuun viimeinen päivä helteisessä säässä match showssa, josta aivan mahtavat tulokset! Reissu oli koiralle todella raskas, kun oli niin kuuma ja varjoa niukasti. Kuumuus ja väsymys näkyikin sitten käytöksessä, mutta kaikesta huolimatta tuomarit tykkäsivät kovin Manusta ja Manu saikin todella paljon kehuja kaikilta kolmelta tuomarilta. Nyt sitten onkin näyttelytouhuista taukoa elokuuhun saakka. Keskitytään tokon treenaamiseen ja (toivottavasti) taipparitreeneihin. Täysin ei näyttelytouhuista lomailla, vaan pyritään käymään joka keskiviikko Poks:n näyttelytreeneissä (ellei satu töitä samalle illalle).

24.5.2009

Aamulla auton nokka suunnattiin kohti Juukaa ja Manun ensimmäistä näyttelyä. Oltiin paikalla jo hyvissä ajoin ja kerkesin siinä sitten seuraamaan kehää ja pääsin Sannan avustuksella hieman perille koiranäyttelymaailmaan. Manu oli varsin rauhallinen koko pitkän odotteluajan ja vielä kehässäkin malttoi esiintyä oikein mallikkaasti. Manu sai todella hyvän arvostelun tuomarilta! Näyttelyt-osiossa arvostelu on luettavissa kokonaisuudessaan.  Nyt Manu jääkin “kasvutauolle” ja virallisiin näyttelykehiin suuntaamme seuraavan kerran joko heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, päätöstä en ole vielä tehnyt.

21.5.2009

Näyttelytäyteinen viikko. Tiistaina olimme Noutajakoirayhdistyksen mätsärissä, sieltä tuloksena punainen nauha (ei sijoitusta). Hyvää harjoitusta ja olin todella tyytyväinen koiran käyttäytymiseen! Tänään olikin vuorossa POKS:n mätsäri, jossa sitten olimme hienosti pentujen PUN1 ja BIS4! Upea päivä! Punaisten kehän jälkeen Manu selvästi oli väsynyt, mikä näkyi sitten BIS-kehässä.  Ei voi muuta kuin olla ylpeä tuosta pienestä luppakorvasta! <3
Sunnuntaina onkin sitten oikea näyttelydebyytti Juuassa. Saas nähdä kuinka meidän käy…

10.5.2009

Äitienpäivän kunniaksi lähdettiin viikonloppureissulle “mummolaan”. Yksi yö vietettiin Savonlinnassa ja toinen yö mökillä Kerimäellä. Ilmat suosivat ja päätin tehdä Manulle ensimmäisen jäljen metsään. Jälki sai vanheta muutaman tunnin ennen kuin päästin Manun vauhtiin. Varsin nopeasti Manu hoksasikin mistä oli

kyse ja eteni jäljellä rauhallisesti. Muutaman kerran se palasi jäljellä taaksepäin, mutta pienellä suunnan näytöllä se sai taas ideasta kiinni. Kaato oli liian pieni, joten poju marssi siitä ohi (oma moka, kun ei ole “ruhoja” jemmassa pakastimessa). Olin todella tyytyväinen pojan suoritukseen. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa harjoittelua.

Tämä päivä oli myös hyvä seisontaharjoittelua varten.
Saimme vielä valokuvaajankin ottamaan todistusaineistoa, että näen seisooko Manu yhtään niinkuin pitäisi (peili kun on edelleen ostamatta…). Juuka lähestyy lähestymistään ja paljon harjoitusta vaaditaan. Keskiviikkona mennään taas Poks:n näyttelyharjoituksiin…

6.5.2009

Vappupäivänä kävimme pyörähtämässä Josepan järjestämässä mätsärissä. Tuloksena sininen nauha, ei sijoitusta. Hyvää kokemusta ja Manu käyttäytyi todella hyvin.
Metsälenkeillä ollaan käyty ahkerasti ja Manu on saannut ihastella niin lintuja kuin keväisen metsän tuoksuja.
Tänään kävimme ensimmäistä kertaa treenailemassa tottista ulkosalla. Harjoittelimme luoksetuloja, paikalla oloa sekä sivulle tuloa. Lopuksi menimme vielä metsään harjoittelemaan noutoja.
Lyhythän Manun keskittymiskyky on, mutta ahkeralla treenillä hyvä tulee. :)
Tänään menemme vielä illalla Poks:n järjestämiin näyttelytreeneihin.

26.4.2009

Mätsärireissu Juukaan tehty ja tuloksena hienosti Sinisten 2! Paikoillaan oleminen oli myrkkyä tänään ja siitä hyvästä saatiin sininen nauha. Lisää seisontatreeniä siis.  Onnistunut reissu ja tästä on hyvä jatkaa. Kiitos Sannalle seurasta ja onnea Ruupan hienosta Sinisten BIS2! :) Ensi viikolla jatkuvatkin näyttelytreenit Josepa:n järjestämissä mätsäreissä.

20.4.2009

Lauantaina 18. päivä kävimme puistoilemassa yhdessä Manun veljen Hayzehill´s Ideal Magic alias Terhon sekä Terhon omistajan Sadun kanssa. Pojilla synkkasi heti ja leikkivät kuin eivät koskaan olisi erossa olleetkaan. Manun leikit loppuivat, kun vanha terrieri sanoi pari valittua sanaa innokkaalle pennulle, eikä pikkumies enää uskaltanut mennä toisten koirien kanssa leikkimään.

Sunnuntaina 26. päivä suuntaamme auton keulan kohti Juukaa. Kyytin lähtevät Sanna ja Ruuppa-farkku. Arvostelu alkaa klo. 12. Samalla reissulla olisi myös tarkoitus tehdä päätöstä siitä, ilmoitanko Manun Juuan ryhmikseen 24.5. Suurimpana esteenä ilmoittautumiselle on tällä hetkellä kyydin epävarmuus tuolloin 24. päivä, mutta uskoisin asioiden järjestyvän.

14.4.2009

Outokummun mätsäristä saakka on minua vaivannut aikamoinen näyttelypolte. Niinpä olen tässä nyt pähkäillyt minne sitä mentäisi Manun kanssa ja koska osallistuttaisiin sitten ihan oikeisiin näyttelyihin. Tässäpä pientä listausta tämän hetkisistä suunnitelmista:

26.4.2009: Juuka, match show
19.5.2009: Joensuu (Noutajakoira yhdistys), match show
21.5.2009: Joensuu (Poks), match show
24.5.2009: Juuka, ryhmänäyttely
31.5.2009: Joensuu, match show

Usea mätsäri + näyttelydebyytti. Kesä- heinäkuu ovat täysin auki, haaveissa kuitenkin Mikkelin kv.

5.4.2009

Kävimme maakuntamatkailulla Outokummussa. Osallistuimme Outokummun kennelseuran järjestämään Match Showhun. Hieno kokemus! Näyttelykärpänen otti ja puraisi ihan kunnolla. Lisää reissusta “näyttelyt”-osiossa.

2.4.2009

Manulle ikää tänään täyteen 6 kk.  Suuret onnittelut myös pentueen muille lapsukaisille!
Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä harjoittelemaan näyttelytouhuja Outokumpuun mätsäreihin.  Kovin on nyt päivittäin hihnassa ravaamista sekä seisomista harjoiteltu. Saas nähdä kuinka meidän käy…

21.3.2009

Aika se vain rientää ja Manu poika on iältään 5,5 kuukautta. Seisomista ollaan kovin treenattu ja pikku hiljaa se alkaakin sujumaan ja Manu malttaa mukavasti seisoa paikoillaan.
Tänään trimmasin Manun ensimmäistä kertaa itse kotona ja mukavasti meni. Alkuun pientä vastustelua, mutta hyvin nopeasti poika tajusi olla nätisti. Nyt vain täytyisi saada rahaa kasaan sen verran, että saisin ostettua uuden trimmauskoneen, kun vanha on jo aikansa elänyt.
Kevättä kohti mentäessä on näyttelykärpänen päässyt puremaan entistä enemmän. Juuassa (24.5) on varmaan ensimmäinen “oikea” näyttelymme, mikäli saan itselleni auton kesäksi käyttöön. Tätä ennen ehdimme hyvin treenailemaan mätsärikehissä. :)

1.3.2009

Käytiin tänään Sannan, Antin ja Rudolfin kanssa lumikenkäilemässä Pyhäselän jäällä. Ilma oli upea ja koirat saivat juosta sydämensä kyllyydestä. Reissun kruunasi nuotiolla paistettu makkara ja muut retkieväät.

12.2.2009

Käytiin Manun kanssa vierailulla kasvattaja Kukkiksen luona. Poitsu pääsi elämänsä ensimmäiseen trimmiin ja eihän siitä ilman painimista selvitty.  Lopuksi otettiin vielä seisotusharjoituksia sekä jokunen kuva. =) Reissun kruunasi leikkihetki Ilo-tytön kanssa. Mukava reissu, iso kiitos Kukkikselle! =)

25.1.2009

Kävimme tänään pitkästä aikaa leikkimässä Ruuti pojan luona. Koiruuksilla oli meno päällä ja molemmilla tuntui olevan hauskaa. Samalla taas sain näyttelykuumetta hieman kasvateltua. ;) “Näyttelytreenejä” onkin ahkerasti kotioloissa harrastettu, olemme opetelleet nättiä seisomista sekä uutena juttuna taluttimessa kulkemista. Homma sujuu ihan mukavasti kotona sisätiloissa. Tartteis alkaa kohta treenailemaan vieraassakin ympäristössä.

Myös hampaat vaihtuvat hyvää vauhtia. Ruokailut ovat nyt vaikeita, kun suu on selvästi aran oloinen. Puruvimmakin on hyvin kanavoitunut omiin leluihin ja luihin. :)

20.1.2009

Kävimme tänään eläintohtori Kivuttomalla hakemassa toisen penturokotteen. Manu on hirmuisen reipas ja sai paljon paljon kehuja reippaudestaan ja käsiteltävyydestään. :)Punnittiin poju samalla reissulla ja vaaka näytti lukemaa 10,1 kg.

18.1.2009

Viikot ovat vierineet vauhdilla ja niin täytyi omistejien tehdä paluu koulun penkille. Manu on todella hienosti oppinut olemaan yksin muutaman tunnin ajan. Tuhojaan ei ole poika tehnyt ja tarpeensakin se tekee ennemmin ulos kuin sisälle. Päivittäin treenaillaan mm. seisotusta, istumista ja sivulle tuloa. “Paikka”-komennon opettelu on myös alkanut. Jostain syystä on mukavampaa mennä täysillä eteen kuin istuskella paikoillan. ;)

6.1.2009

Kävimme raviradalla lenkittämässä Manua. Mukana olivat myös Faaraokoira Ruudolf omistajiensa Sannan ja Antin kera. :) Vauhtia riitti ja lopulta väsymys vei voiton (ainakin Manusta). Leikit kuitenkin jatkuivat vielä sisätiloissa. :)

3.1.2009

Vanhat sivut menivät sitten nurin, joten uusin sivujen rakentelu aloitettu…